Kun roppa pettää...

Sain viime viikolla koutsin sählypostilaatikkoon pari viestiä, joiden sisältö oli lyhykäisesti "sählyt näillä näkymin ohi."

Harmittaa herrojen puolesta. Ja vaikka sählääminen onkin kiva harrastus, ymmärrän aivan täysin. Sillä vaikka saba on "laji meille kaikille", ei sen vuoksi kannata pilata omaa loppuelämää.

Molemmilla hanskat toistaiseksi tiskiin lyöneillä pelaajilla on pätevät syyt: jalat eivät tällä hetkellä kestä salibandyä. Tällöin kannattaa hellittää, sillä mikäli luokkaantuneena alkaa treenaamaan, niin jalat voi mennä niin sököiksi, ettei niistä tule täysin terveitä edes kunnon kirurgin käsissä.

Itselläni on juuri sama ongelma: itselläni ei enää ole halua alkaa treenata "todella kovaa", sillä jalat eivät sitä enää välttämättä kestäisi. Eilenkin treenien jälkeen meinasin lentää pari kertaa turvalleni, kun nilkkoissa alkoi hermot oikein kunnolla vihlomaan.

Eli kuunnelkaa kroppaanne. Tehkää huollelliset lämmittelyt, treenatkaa oman tasonne mukaan ja muistakaa venytellä treenien jälkeen. Ja ei ole häppee käydä sanomassa koutsille reenien alussa, että nyt jotain paikkaa piiputtaa, että tota voisin tehdä mutta tosta ei tule mitään.

Joten katsomoketjulle vaan terveiset: Kiitokset alkukauden peleistä. - Tervetuloa takaisin, mikäli intoa riittää ja terveys kestää.

koutsi

PS. Toisessa sähköpostissa oli niin helmi kommentti, että pitää ihan luvatta tähän kopioida: "Jotta tuota lievästi sanoen harmittaa ku ukko on kolmikymppisenä siinä kunnossa, että joutas viedä saunan taakse ja ampua, prkl?"

Niin tuttu tunne, että...